Kirje 2: Ilmasilta Atlantin yli

Fasismiin vastataan euronationalismilla ja haavoittuvien ryhmien houkuttelulla

Rakkaat ystävät,

Ennen kuin mennään kirjeen varsinaiseen sisältöön, haluaisin sanoa, että tämän kirjeen verkkosivuversiosta löytyy myös kommenttikenttä! Sinne samalla sähköpostilla niin pääsee kommentoimaan.

Pahoittelut siitä että tämä kirje tulee koskemaan Yhdysvaltoja ja Trumpia, mutta oikeastaan sitä mitä me voisimme tehdä vastataksemme ns. tulpan irtivetämiseen.

Asiaan. Maailman lähitulevaisuus näyttää siltä, että olisi mukavaa jos voisimme strategisesti irroittautua Yhdysvalloista – sanoutua irti kulttuurista, teknologiasta ja taloudesta. Se on totta kai täysin mahdotonta, jo se että sinä luet tätä kirjettä vaati niin monta Yhdysvalloista operoitua palvelua, vehjettä ja infrastruktuuria, että niitä on vaikea edes laskea.  Sotilaallisesti olemme nyt sitten kuitenkin sitoutuneet transatlanttiseen kumppanuuteen (jota itsekin lopulta kannatin). Ironisesti NATO-jäsenyys, jonka piti innokkaimpien kannattajien mielestä lopullisesti tehdä meistä länsimaa ja sitoa meidät Yhdysvaltoihin, tekikin meistä enemmän Itä-Eurooppaa (olemme tavallinen Venäjän rajavaltio) ja samalla Yhdysvaltoihin valittiin presidentti jonka kiinnostus tällaisiin monimutkaisiin liittolaisuuksiin on minimaalista. Näin se käy. Kun Trump vielä on asettanut Pohjoismaat pitkästä aikaa aluevaatimusten kohteeksi, on kiinnostavaa huomata että vanhat suomettumisen tehdasasetukset löytyvät edelleen maamme politiikan huipulta aika nopeasti: Stubb ei kommentoi Tanskalle esitettyjä alueluovutusvaateita edes kysyttäessä. Osaamme näemmä edelleen tunnistaa turvallisuuspoliittiset reaaliteetit.

Eurooppalainen suvereniteetti siis kiinnostaa, osin juuri koska maantieteellemme emme voi mitään. Euroopassa tehtävä on estää äärioikeiston voitto (hankalaa), navigoida se osa oikeistoa joka ei ole äärioikeisto pois äärioikeston ylösnostetun käden paljastaman kainalon alta (ehkä vielä vaikeampaa) ja rakentaa itsenäistä taloudellista, kulttuurista ja teknologista pärjäämistä (täysin tehtävissä.)

Yhdysvallat nousi maailman johtavaksi maaksi toisen maailmansodan jälkeen, osittain koska heidän maataan ei oltu esimerkiksi pommitettu kappaleiksi. Mutta tämän taloudellisen selityksen alta ja takaa löytyy kaikenlaisia muita tarinoita, jotka ovat resonanssiltaan olennaisia tähän hetkeen. Tieteen ja kulttuurin suurvallaksi Yhdysvallat nousi keskeisesti juutalaisten ansiosta. Pitkin 20- ja 30-lukua, ja sitten 40-luvulla vielä ne jotka pääsivät, juutalaiset taiteen, tieteen ja kulttuurin suurnimet pakenivat Euroopassa nousevaa antisemitismiä maahan joka ei nyt ollut suorastaan luvattu mutta tavalla tai toisella vastaanottavainen kuitenkin. Pakoon osallistuivat toki monet muutkin kuin vain juutalaiset, isot osat koko Keski-Euroopan intelligentsiaa hylkäsivät uppoavan laivan, Jon Von Neumann kiersi erikseen hakemassa fyysikoita ja matemaatikoita, Stravisnky ja Rachmaninov muuttivat Los Angelelsiin – kuten myös Adorno ja Horkheimer sekä Alfred Döbeln joka totesi kaupungista: "Indeed, one is much and extensively in the open here - yet, am I a cow?"

Yhdysvaltojen tilanne tällä hetkellä on, että maan hallitus erityisesti ja aktiivisesti kieltää transihmisten olemassaolon mahdollisuuksia ja suorittaa hallinnossaan ja kaikessa rahoittamassaan tutkimuksesa ideologisia puhdistuksia, poistaakseen T:n LGBT:stä. Natsivertaukset tulevat aina vähän raskaalla kädellä, mutta tässä ei tarvitse hakea kovin kaukaa inspiraatiota, nimenomaan Einsteinin ja muiden "juutalainen fysiikka" haluttiin Saksasta puhdistaa ja korvata oikeaoppisella arjalaisella fysiikalla.

Ja vaikka tilanne ei olisikaan suoraan vertailtavissa, on se joka tapauksessa melko kuumottava. Tilanteessa jossa hallinto kieltää olemassaolosi, jossa Zuckerberg erikseen muutti Metan sääntöjä salliakseen transihmisten epäinhimillisen kohtelun, ja jossa Trump ensitöikseen vapautti vankilasta häntä tukevien aseistettujen katujoukkojen johtoa sekä ryhtyi puhdistamaan oikeusjärjestelmää... uskaltaisitko sinä ajatella että Yhdysvalloissa on turvallista seuraavien vuosien aikana? Yhdysvalloissa on ollut mahdollista saada passiin X sukupuolta ilmaisevan kirjaimen paikalle. Tämäkin tuntuu tällä hetkellä vaaralliselta: jokainen tietokanta tällaisen passin omistajista voidaan vuotaa Trump-militioille.

Euroopan kannattaisi avata ovet ja käynnistää aktiivinen transatlanttinen ilmasilta (tai ehkä lähettää pari laivaa, sillä Trump jostain käsittämättömästä syystä käy sotaa myös maan lennonjohtohenkilöstöä kohtaan.) Suosittelen että aloitamme trans-AI-tutkijoista ja asiantuntijoista. Erinäisistä syistä kansainvälisessä AI-yhteisössä on merkittävä trans-edustus, joiden olot Yhdysvalloissa saattavat käydä hyvin tukalaksi. Kyllä Euroopalle luulisi kelpaavan! Meidän AI-kehityksemme kanssa on vähän niin ja näin, mutta muutama kunnon investointi johonkin maahan jossa on mukava asua ja vähän aktiivista kansainvälistä rekrytointia, niin voimme saada eri tavalla asioita tapahtumaan. Toki tässä trans-yhteisö toimisi ikäänkuin ensimmäisenä askeleena, osoituksena siitä että ei kannata jäädä, ja että Eurooppaan voi tulla.

No, eipä trans-ihmisten asema Euroopassakaan aina niin kehuttava ole, mutta kyllä juutalaisiakin Yhdysvalloissa myös vihattiin aikanaan. Tällä tarkoitan sitä, että valitettavasti voi olla, että olemme kohta pisteessä jossa "valtio ei aktiivisesti yritä päästä sinusta eroon kaikin keinoin, vaikka ihmiset vähän vihaisivatkin" alkaa olemaan erittäin houkutteleva tarjous. Ja jos samalla korjataan kotoperäisiä asenteita ja ihmisoikeusloukkauksia – kuten syytä olisi – niin aina parempi! Hulvattomassa Dawn of Everythingissä Graeber ja Wengrow teoretisoivat skismogeneesiin käsitteellä: vierekkäiset ihmisyhteisöt kehittyivät ajattelussaan eri suuntiin nimenomaan erottuakseen toisistaan. Kun nyt Euroopan sekä itä- että länsipuolella on vallassa vihamielisiä ihmisruttuja, niin ehkä meidän tässä keskellä kannattaisi avata syli laajalle ja katto korkealle ja ottaa tulijat vastaan.

Tämä nyt on vain yksi esimerkki – jokainen valtakeskus murtuu aikanaan, ja osa tätä murtumaa on älyllisen keskuksen siirtymä. Se on sijainnut Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikoilla nyt jo hyvän aikaa, mutta ehkä nyt on aika haastaa vallitseva järjestys. Sitä voi tehdä myös Euroopan omista lähtökohdista käsin, mutta sitten toisaalta tyhmää olisi jättää yrittämättä intelligentsian hakemista takaisin kotiin.

Kuten niin monessa tällaisessa teemassa, olennaista on minne Euroopan kokoomukset kääntyvät. Se voi tehdä tästä kauniista ajatuksesta mahdottoman. Mutta kokeilla kannattaisi, ihan vaan euronationalismin ja tulevaisuuden taloudellisen kasvunkin takia.

Reply

or to participate.